top of page

Ohjeita pelaamiseen

1 Aloituspaketti

1.1 Pelin perusidea

1
1.1

Kaikki toiminta Deengossa pyörii koirien omistamisen, kilpailuttamisen ja kasvattamisen ympärillä. On täysin pelaajasta itsestään kiinni, tahtooko pelata rauhassa jokaisen omistamansa koiran kanssa, vai tahtooko kasvattaa ja kilpailla tavoitteellisesti, pyrkien koko ajan kohti huippua. Kumpikin tyyli ja kaikki niiden väliltä ja ulkopuolelta on täysin sallittua! 

Deengossa toiminnot tehdään foorumilla, jonne kunkin halukkaan liittyjän on ensin rekisteröidyttävä ja sitten täytettävä hakemus pelaajaksi pääsystä. Foorumille rekisteröityminen menee ylläpidon hyväksynnän kautta, joten on suositeltavaa ilmoittaa jossakin kun tekee tunnukset. Pelaajana pääset kirjoittamaan vapaasti toimintojasi foorumin eri aihealueille, joilta ylläpito löytää mitä olet tehnyt milloinkin ja lisää tarvittavat tiedot sivullesi ehtiessään.

1.2 Kaikki koirista

1.2

Koirat ovat luonnollisesti tärkein osa Deengoa, joten tämä osio kannattaa lukea huolella. Tärkeintä on tietää, mistä omat koiransa löytää ja mitä eroja on eri koiraroduilla. Lisäksi tämä osa ohjeita selventää tietoja, jotka löytyvät jokaisen pelin koiran sivulta.

Deengossa on saatavilla useita eri koirarotuja, joita ylläpito pyrkii lisäilemään kauppaan pelaajien toiveiden mukaan aina välillä. Jos mietit, millä rodulla pääset helpoiten ja nopeiten pelin huipulle, vastauksena on juuri se rotu, josta pidät eniten. Eri koirarotujen välillä on eroja ainoastaan ulkonäössä, myöhemmin tarkemmin esiteltyjen taitopisteiden jakautumisen todennäköisyyksissä ja niissä lajeissa, mihin rodut pystyvät osallistumaan (esim. paimennukseen vain paimenkoirat).

perustiedot.png

Perustiedot

sukutaulu.png

Sukutaulu

tavarat.png

Tavarat

taidot.png

Taidot

1.3 Kennelisi

1.3

Jokainen pelaaja perustaa oman kennelin lähettäessään liittymishakemusta foorumille. Kennelille on valittava nimi, jota ei vielä ennestään ole kellään käytössä. Nimen on tarkoitus olla pysyvä, eikä sitä mielellään mennä muuttamaan enää jälkikäteen. Lisäksi kennelille valitaan kennelnimi eli kasvatusnimi, joka tulee kaikkien kyseisen kennelin kasvattien nimen osaksi. Esim. kennelin nimi voi olla vaikka kennel Sateenkaari, jolloin kennelnimi voisi olla esimerkiksi Sateenkaaren. Tällöin kaikkien kennelin kasvattien nimi olisi muotoa Sateenkaaren xxx. Mahdollista on myös valita nimen taakse tuleva kasvatusnimi, jolloin kennelin kasvattien nimi olisi muotoa xxx Sateenkaari. Kasvatusnimen ei tarvitse olla samanlainen kuin itse kennelin nimen, mutta se olisi suositeltavaa. Nimen ja kasvatusnimen lisäksi kennelille kirjoitetaan kuvaus, jossa voi kertoa esimerkiksi kennelin ympäristöstä, tavoitteista ja kasvatusroduista. Kuvausta voi muokata myöhemminkin.

Kenneleissä ei ole loputtomasti tilaa, vaan jossain vaiheessa raja tulee vastaan eikä uusia koiria voi enää hankkia. Tällöin edessä on kennelin laajennus kaupassa, josta kerrotaan lisää myöhemmin. Jokaisella kennelillä on siis nimen, kasvatusnimen ja kuvauksen lisäksi myös oma tasonsa, joka määrittää kenneliin mahtuvien koirien maksimimäärän. Mitä suuremmalla tasolla kennel on, sitä enemmän sinne mahtuu koiria ja sitä enemmän sen uudelleen laajentaminen maksaa.

1.4 Rahankäyttö

1.4

Deengossa on käytössä kaksi eri rahayksikköä, joista yleisempi ja vähäarvoisempi on kolikot (v€ tai k). Kolikoilla voi ostaa koiria ja tavaroita, sekä maksaa osallistumismaksuja kilpailuihin tai lottoon. Niillä voi myös palkata koiralleen kouluttajan. Suuri osa pelin toiminnoista on hoidettavissa kolikoilla, joten niitä kannattaa hankkia ja säästää. Kolikoita on mahdollista saada esimerkiksi kirjoittamalla tarinoita, keräämällä tehtäviä ja palkintoja sekä voittamalla kilpailuita. 

Rahayksiköistä arvokkaampi ja harvinaisempi on timantit (t). Niillä ostetaan kaupasta laajennuksia sekä erikoisesineitä, skipataan tapahtumissa tiettyjä vaiheita tai vaihdetaan tarvittaessa kolikkoihin. Timantteja on paljon vaikeampi saada kuin kolikoita, eikä niitä yleensä ole kellään kovin paljoa kerrallaan, mutta niitä voi voittaa esimerkiksi tapahtumista, kilpailuista, tehtävistä sekä palkinnoista ja lotosta.

1.5 Kaupassa asiointi

1.5

Kukin pelaaja tulee todennäköisesti asioimaan kaupassa monta, monta kertaa pelin aikana, joten tämäkin osio kannattaa lukea huolellisesti. Tärkein osa kauppaa on varmasti sen koiraosasto. Roduissa on valinnanvaraa, joten niiden tietoja kannattaa selata läpi kauppasivulla yrittäessään päättää, mihin rotuun päätyy. Kaupasta löydät tiedot niin rotujen taitopisteiden jakaumista kuin eri värien todennäköisyyksistäkin ja pääset katsomaan kunkin rodun kuvia. Koiria voi ostaa ainoastaan kolikoilla, joten niitä on otettava mukaan lähtiessään koiraostoksille. Kaupasta ostettujen koirien taidot ovat melko alhaiset, mutta niillä pääsee hyvin alkuun ja niillä voi myös aloittaa uusia sukulinjoja välttääkseen sukusiitosta.

Kaupasta voi ostaa myös tavaroita, jotka vaikuttavat koiran taitoihin. Suurimmalla osalla tavaroista voit nopeuttaa koiran koulutusta ja lisätä sen lajipisteitä. Saatavilla on kuitenkin joskus myös timanteilla ostettavissa olevia eliittitavaroita, joilla voi nostaa koiran maksimipisteiden määrää. Lajipisteistä pääset lukemaan tarkemmin vielä myöhemmin tällä sivulla, mutta niiden kehittäminen on yksi pelin päätavoitteista. Kaupasta saa myös erikoisesineitä, joista lisää osiossa 3.4.

Viimeinen kaupasta saatava asia on kennellaajennukset. Laajennukset on ostettava järjestyksessä, eli toisen tason kennel on laajennettava kolmannelle tasolle ennen neljännelle laajentamista. Mitä suurempi laajennus on, sitä enemmän se luonnollisesti maksaa. Pari ensimmäistä laajennusta on mahdollista saada kolikoilla, mutta sitten niitten hinta nousee kymmeniin ja jopa satoihin timantteihin.

1.6 Koirien ikääntyminen

1.6

Niin kuin oikeassa elämässäkään, eivät Deengossakaan koirat elä ikuisesti. Kaupasta ostetut koirat aloittavat yhden vuoden iästä, kun taas kasvatetut koirat aloittavat aivan alusta asti, nollan vuoden iästä. Koirat ikääntyvät aina, kun niiden kanssa tehdään toimintoja, kuten treenataan tai kilpaillaan.

Koiran ikä vaikuttaa toimintoihin, joita sen kanssa voi tehdä. Alle puolivuotiaan pennun kanssa ei voi treenata muuta kuin peruskoulutusta, mistä lisää myöhemmin. Alle vuoden tai yli kymmenen vuoden ikäistä koiraa ei voi astuttaa, ja astutusten välillä on kuluttava vähintään vuosi. Lisäksi kaikki koirat kuolevat 12 vuoden iässä, jollei niille ole ostettu kaupasta erikoisesineenä kuolemattomuutta.

2 Lisää perusasioita

2

2.1 Taitopisteet

2.1

Kuten jo aiemmin mainittua, taitopisteet ovat suuri osa Deengoa. Useimmiten niiden edes jonkinlainen kehittäminen kannattaa ottaa pelissä yhdeksi tavoitteista. Kullakin pelin koiralla on lueteltuna sivullaan lista lajeja, joita se voi harjoitella ja joissa se voi kilpailla. Kussakin lajissa koiralla on perimän määrittämä potentiaali eli maksimipistemäärä, jonka se voi siinä saavuttaa. Potentiaaliin voi vaikuttaa ainoastaan ostamalla timanteilla kaupasta eliittitavaroita, muuten koiran potentiaali pysyy täysin samana sen koko elämän, eikä sen taitoja voi kehittää potentiaalin yli. Koiran taitopisteitä voi kehittää treenaamalla sen kanssa (lisää osiossa 2.2) tai ostamalla sille normaaleja tavaroita.

taidot.png

Vasemmalla näkyvässä kuvassa on esimerkkilajina agility. Koiran taitopisteet näkyvät suoraan otsikon "Agility" alla: sen potentiaali ulottuu 25 pisteeseen asti, ja tällä hetkellä sillä on kerättynä agilityyn 20 taitopistettä. Lisäksi kuvassa näkyy koiran omistama agilityn ykkösruusuke, sekä tieto siitä, millä kilpailutasolla se lajissa on. Näistä kerrotaan lisää myöhemmin!

2.2 Koiran kanssa treenaaminen

2.2

Nyt kun tiedät taitopisteistä, pääset seuraavaksi lukemaan tärkeimmästä tavasta kehittää niitä. Vähintään puolivuotiaan koiran kanssa voi alkaa treenaamaan eri lajeissa. Kunkin koiran kanssa voi treenata enintään kerran päivässä. Jokin pelaaja voisi esimerkiksi treenata maanantaina Mustinsa kanssa agilityä ja Tessunsa kanssa tokoa, kun taas tiistaina Mustin kanssa näyttelyitä ja Tessun kanssa maastoesteitä. Koira ikääntyy treenatessaan aina yhden kuukauden.

Jos koira ei ole vielä täyttänyt puolta vuotta, sen kanssa on ensin suoritettava peruskoulutus. Peruskoulutus toimii samalla tavalla kuin muukin treenaus, eli peruskoulutuksen voi periaatteessa ajatella kuin yhtenä lajeista. Koira ikääntyy myös peruskouluttaessa kuukauden kerrallaan.

Treenatessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, onko koiran kilpailutason maksimiraja täynnä. Esimerkiksi 1. kilpailutason maksimiraja on 19 pistettä. Jos koira on saavuttanut maksimirajan jo, se tarvitsee ensin kyseisen kilpailutason ruusukkeen voidakseen kehittyä lisää! Treenatessasi maksimirajan saavuttanutta koiraa jolla ei ole ruusuketta teet täysin turhaa työtä, sillä koira ei saa siitä mitään muuta kuin ikää. Kilpailuista lisää osiossa 3.1.

2.3 Eläinlääkäri

2.3

Eläinlääkäri käy tarkastamassa kaikki koirat joka viikonloppu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla koirilla on riski paljastua sairaiksi. Ylläpito siis arpoo viikonloppuisin, montako koiraa on sairastunut, ja keiden koiria sairastuminen koskee. Sairaus voi olla jotain pienempää kuten nenäpunkkeja tai korvatulehdus, jolloin riittää kun pelaaja maksaa lääkkeistä ja koira on taas terve. Se voi myös olla jotain hiukan vakavampaa kuten ontuminen tai virtsakivet, jolloin lääkitykseen tai muuhun hoitoon menee hiukan enemmän rahaa, mutta koira paranee. Pahimmassa tapauksessa tauti on hyvin vakava tai jopa suoraan tappava, esimerkiksi parvo tai rabies.

Eläinlääkärin julkistamista tuloksista ei kannata hermoilla turhaan, sillä joskus huono tuuri vain osuu kohdalle. Vaarallisimmat sairaudet ovat kuitenkin harvinaisia, ja useimmiten sairastuneet koirat selviävät pelkillä lääkkeillä ja levolla. Tuloksia kannattaa käydä kurkkimassa foorumilta aina viikonloppuisin, mutta lisäksi niistä tulee kyllä tieto myös sairastuneiden koirien sivuille.

2.4 Osto ja myynti

2.4

Osto ja myynti toimii periaatteessa pelaajien välisenä kauppana! Foorumille on varattu oma osionsa markkinoiden käyntiä varten, jonne voi laittaa myynti-ilmoituksia, ostopyyntöjä tai vaikka aloittaa huuto- tai vaihtokaupan haluamansa mukaan. Pelaajien on mahdollista myydä keskenään koiria, tavaroita, erikoisesineitä ja tapahtumaesineitä, tai vaikka ehdottaa vaihtokauppaa, jossa annetaan kolikoita ja ostetaan timantteja. Osto ja myynti on periaatteessa melko vapaa alue, joten pelaaja voi itse ilmoitusta jättäessään päättää esimerkiksi, myykö koiransa ensimäiselle tarjoajalle vai parhaalle tarjoajalle, tai määrittääkö hinnan etukäteen vai odottaako muiden tarjouksia.

2.5 Tehtävät ja palkinnot

2.5

Tehtävät löytyvät foorumilta niille osoitetulta alueelta. Jokainen pelaaja aloittaa peliin liittyessään tehtävästä 1 ja suorittaa niitä eteenpäin järjestyksessä. Tehtäviä on yhteensä 50, ja niiden on tarkoitus olla jonkinlainen normaalia pidempi tutoriaali Deengon pelaamisesta. Suoritettuaan jokaisen mahdollisen tehtävän pelaaja saa siitä sivulleen maininnan ja foorumille merkin. Tehtävien suorittaminen on kannattavaa, sillä jokaisesta suoritetusta tehtävästä saa palkinnon.

Palkintoja jaetaan Deengossa kuukausittain monista eri syistä. Pelissä on tällä hetkellä esimerkiksi kuukauden pelaaja sekä kuukauden kasvattaja -palkinnot, sekä muutamia muita, joista löytyy selitykset tarkemmin foorumilta. Myös palkintojen suorittamisesta saa esimerkiksi resursseja ja koiria, joten niitäkin kannattaa tavoitella! Lisäksi palkinnoista saa foorumille merkin sekä maininnan sivulleen, eli kunniaa ja mainetta on luvassa.

2.6 Tapahtumat

2.6

Tapahtumat ovat voimassa rajoitetun ajan. Niistä voi voittaa esimerkiksi erikoisesineitä, resursseja sekä ilmaisia koiria. Yleensä tapahtumissa pärjää parhaiten aktiivisuudella, mutta joskus myös pelissä pidemmälle päässeillä pelaajilla on jonkinlainen etu. Tapahtumissa tärkeintä ei kuitenkaan ole yleensä kilpailla muiden pelaajien kanssa, vaan kerätä itselleen palkintoja ja pitää hauskaa! Tapahtumista ilmoitetaan aina foorumilla, ja niissä etenemisestä voi olla järkevää myös keskustella muiden pelaajien kanssa.

3 Kokeneemmalle pelaajalle

3

3.1 Kilpailuihin osallistuminen

3.1

Kilpailuita järjestetään joka viikonloppu, joten niihin ilmoittautuminen on auki aina maanantaista perjantaihin. Luokat on jaoteltu sekä lajien että taitotason mukaan, ja niistä pidetään aina niin monta kuin osallistujia riittää. Koska koira tarvitsee aina kustakin kisaluokasta ruusukkeen edetäkseen seuraavaan ja kehittyäkseen lajissa, on kilpailuihin osallistuminen luonnollisesti hyvin tärkeää. Kilpailuun osallistuakseen on koiran oltava kuitenkin vähintään vuoden vanha.

Kilpailuissa lajipisteillä on jonkin verran merkitystä, mutta 0 lajipistettä omaavan koiran on täysin mahdollista voittaa 19 lajipistettä omaava, vaikka todennäköisyys siihen on hiukan pienempi. Kilpailuihin voi siis osallistua koiralla, joka ei vielä ole saavuttanut kisaluokkansa maksimirajaa! Kolme parhaaksi sijoittunutta koiraa voittaa ruusukkeen ja maksimirajan saavuttaneet siirtyvät seuraavaan kisaluokkaan. 

3.2 Valioituminen

3.2

Valioituminen on yllättävän yksinkertaista. Käytännössä tullakseen valioksi jossakin lajissa on koiran päästävä siinä kisaluokkaan 10 ja saatava ruusuke. Erikoisvalioksi on mahdollista tulla kisaluokassa 20, kun taas mestarivalioksi kisaluokassa 30. Voi olla, että valioluokkia tulee lisää, jos pelissä joskus alkaa olla useamman lajin mestarivalioita. Jopa normaaliksi valioksi pääseminen on kuitenkin hyvin kunnioitettava suoritus, joten pelissä on erikseen kunniaseinä kaikille valioituneille koirille. 

3.3 Koirien kasvattaminen

3.3

Koirien kasvattaminen on lähes välttämätön osa omistamiensa koirien potentiaalin kasvattamista. Nartun astuttaminen on mahdollista, jos omistat itse samanrotuisen uroksen tai olet sopinut astutuksesta jonkun toisen pelaajan kanssa. Sekarotuiset eivät siis ainakaan tällä hetkellä ole mahdollisia pelissä. Astutukselle on oma alueensa foorumilla. Sitä varten tarvitaan jonkun verran kolikoita, ja pentujen vanhempien on molempien oltava 1-10-vuotiaita.

Pentueen vanhemmat kannattaa valita huolella, sillä vanhempien taitopisteillä on suuri vaikutus tulevien pentujen potentiaaliin! Pentujen potentiaali voi nousta vanhempien lajipisteiden keskiarvosta enintään tietyllä määrällä, joten luonnollisesti huonotaitoiset vanhemmat eivät voi saada kovin taidokkaita pentuja. Jos molemmat vanhemmat ovat saavuttaneet potentiaalinsa esimerkiksi agilityssa, on pennuilla vielä suurempi todennäköisyys kasvattaa potentiaaliaan merkittävästi.

3.4 Erikoisesineet

3.4

Erikoisesineet ovat kaupasta vain suurilla timanttimäärillä ostettavissa olevia bonuksia. Niillä voi helpottaa esimerkiksi kasvatustyötään, vaihtaa koiransa sukupuolta tai väriä, tai vaikka tehdä koirastaan täysin kuolemattoman jos se on liian rakas menetettäväksi. Joitain niistä voi käyttää vain kerran yhdelle koiralle, kun taas joitakin useamman kerran. Erikoisesineistä löytyy tarkempaa tietoa foorumilta.

3.5 Pelistä mielenkiintoisempi?

3.5

Parhaimmillaan peli on, kun keksii itselleen mielenkiintoisia tavoitteita! Voit yrittää esimerkiksi kerätä kaikki värit lempirodustasi tai omistaa yhden yksilön jokaisesta rodusta. Voit myös yrittää saada mahdollisimman monen eri lajin valioita tai mahdollisimman taitavan agilityvalion. Vaikka kaikki tehtävät olisi jo suoritettu, voi itselleen yrittää miettiä vielä lisää tavoitteita omista mielenkiinnonkohteista riippuen.

Uusien asioiden tavoittelun lisäksi voi myös yrittää kirjoittaa tarinoita kennelinsä arjesta, miettiä uusia tapahtumaideoita tai keskustella muiden pelaajien kanssa chatissa. Vaihtoehtona on myös yrittää keksiä lisää tekemistä Deengoon ja vihjata siitä ylläpidolle... ;)

bottom of page