Valkoinen naaras innostui Mäyräpennun ehdotuksesta. Ja siellä ei olisi käärmeitä, hän lisäsi mielessään. Jääpentu meni eteenpäin hipihiljaa, ettei heitä huomattaisi.
“Viimeinen Käärmekivellä on variksenruokaa!” hän kuiskasi, vaikka ei pitänyt kilpailuista, ja yritti mahdollisimman nopeasti ja varovasti saavuttaa kiven ensin. Ensin hän kuitenkin vilkaisi Mäyräpentuun päin, ja toivoi, että tämä ei pitäisi hänen ideaansa typeränä.
Mäyräpentu huiskautti hännällään loukkaantuneena siitä, ettei Jääpentu ollut kommentoinut mitään hänen hyvään leikki-ideaansa, mutta unohti sen nopeasti jännityksen alkaessa kipristellä vatsassa. Kolli lähti hiipimään Jääpennun perään ja toivoi, ettei tämän hohtavan valkeaa turkkia huomattaisi.
"Kiivetäänkö Käärmekivelle?" Mäyräpentu kysyi ruskeat silmät hohtaen. "Nyt on hyvä tilaisuus! Yleensä sinne ei saisi mennä."
Jääpentu kyyristyi, sillä varsinkin näin pimeällä hänen valkea turkkinsa erottuisi helposti. Naaras lähti hiipimään eteenpäin.
“Mihin me siis olemme menossa?” Hän kysyi hiljaa Mäyräpennulta, kuunnellen leirin keskustasta kuuluvia ääniä samalla. Kukaan ei ole tulossa lähelle, ainakaan toistaiseksi, Jääpentu mietti.
Jääpentu seurasi onneksi perässä, joten Mäyräpentu käänsi taas katseensa eteenpäin ja huomasi, etteivät kaikki kissoista olleetkaan aivan vielä nukkumassa. Sadetassu esimerkiksi vastusteli kovasti nukkumaanmenon suhteen ja väitteli siitä parhaillaan mestarinsa kanssa. En ihmettele yhtään, en itsekään saa unta, Mäyräpentu mietti itsekseen.
"Odotetaan hetki, että kaikki katoavat aukiolta", pieni kolli sihahti valkealle pesätoverilleen varmuuden vuoksi, vaikka tämä näyttikin jo pysähtyneen, ja sai sitten idean: "Kukaan ei saa huomata meitä! Leikitään, että ne ovat Koivuklaanin vakoilijoita, ja me Luolaklaanin päällikkö ja varapäällikkö salaista tehtävää suorittamassa."
Mäyräpentu lähti hiipimään luolan suuaukkoa kohti, ja Jääpentu lähti hetken päästä seuraamaan. Kun kolli kääntyi luolan ulkopuolella ympäri, Jääpentu hölkkäsi tämän kiinni ja katsoi leirin aukealle, ettei kukaan vain näkisi heitä. Minttutäplä komentamassa Sadetassua nukkumaan, Marjajalka menossa pesäänsä...
Tajuamatta että Jääpentu oli ensin luullut Mäyräpentua toiseksi, kolli tuhahti yhä hiukan loukkaantuneena, mutta ei puhunut siitä mitään. Sen sijaan pennun silmät alkoivat loistaa hiukan ja jännitys kipristeli vatsassa. Hipihiljaa Mäyräpentu lähti tassuttamaan kohti luolan suuta olettaen Jääpennun seuraavan perässä. Tästä tulee niin jännittävää, pentu mietti itsekseen ja kääntyi vasta luolasta pois päästyään katsomaan taakseen. Toivottavasti Jääpentu tulee, kuten lupasi!
Mäyräpentu heilautti korviaan pettyneenä, kun Jääpentu ei suhtautunutkaan herätykseen suopeasti. Kyllä sinä vielä mielesi muutat, senkin karvapallo, kolli vannoi ja jatkoi tökkimistä pesätoverinsa varoituksesta huolimatta.
"Tule nyt! Siitä tulee hauskaa, kun kaikki nukkuu eikä kukaan tule käskemään meitä takaisin", Mäyräpentu suostutteli. "Menen muuten yksin!"
Jääpentu näki painajaista Käärmekalliosta, kun joku tönäisi häntä. Ensin naaras ajatteli sen olevan vahinko, mutta hän tunsi sen hetken päästä uudelleen.
“Anna minun nukkua, Sadetassu”, Jääpentu mutisi, ja käänsi kylkeään.
Pentutarhan lämpimässä kuopassa makaava Mäyräpentu haukotteli kerta toisensa jälkeen, mutta ei vieläkään saanut unta. Typerää, kolli ajatteli maatessaan siinä ja tuijottaessaan luolan harmaata kattoa, miksi pitää väsyttää jos ei kuitenkaan saa nukuttua? Haukotus toisensa perään kutitti pennun kurkkua, mutta vaikka silmiä piti kiinni, ei se auttanut mitään. Lopulta Mäyräpentu huokaisi ja kömpi varovasti ylös, ettei herättäisi ketään. Leirissä ei varmaan ole ketään hereillä. Mikä sen parempi aika seikkailulle siis? Kukaan ei voi käskeä takaisin pentutarhaan, pieni kolli järkeili viikset väristen jännityksestä. Ehkä voin herättää Jääpennun. Siispä Mäyräpentu kävi tuumasta toimeen ja tökki varovasti tassuillaan pesätoveriaan."Jääpentu!" Mäyräpentu sihahti hampaidensa välistä ja esitti hetken nukkuvaa, kun parantaja Marjajalka tassutti luolan suuaukon ohitse. Naaraan mentyä Mäyräpentu loikkasi taas ylös ja tökki Jääpentua uudestaan.
Jääpentu
Valkoinen naaras innostui Mäyräpennun ehdotuksesta. Ja siellä ei olisi käärmeitä, hän lisäsi mielessään. Jääpentu meni eteenpäin hipihiljaa, ettei heitä huomattaisi.
“Viimeinen Käärmekivellä on variksenruokaa!” hän kuiskasi, vaikka ei pitänyt kilpailuista, ja yritti mahdollisimman nopeasti ja varovasti saavuttaa kiven ensin. Ensin hän kuitenkin vilkaisi Mäyräpentuun päin, ja toivoi, että tämä ei pitäisi hänen ideaansa typeränä.
Mäyräpentu
Mäyräpentu huiskautti hännällään loukkaantuneena siitä, ettei Jääpentu ollut kommentoinut mitään hänen hyvään leikki-ideaansa, mutta unohti sen nopeasti jännityksen alkaessa kipristellä vatsassa. Kolli lähti hiipimään Jääpennun perään ja toivoi, ettei tämän hohtavan valkeaa turkkia huomattaisi.
"Kiivetäänkö Käärmekivelle?" Mäyräpentu kysyi ruskeat silmät hohtaen. "Nyt on hyvä tilaisuus! Yleensä sinne ei saisi mennä."
Jääpentu
Jääpentu kyyristyi, sillä varsinkin näin pimeällä hänen valkea turkkinsa erottuisi helposti. Naaras lähti hiipimään eteenpäin.
“Mihin me siis olemme menossa?” Hän kysyi hiljaa Mäyräpennulta, kuunnellen leirin keskustasta kuuluvia ääniä samalla. Kukaan ei ole tulossa lähelle, ainakaan toistaiseksi, Jääpentu mietti.
Mäyräpentu
Jääpentu seurasi onneksi perässä, joten Mäyräpentu käänsi taas katseensa eteenpäin ja huomasi, etteivät kaikki kissoista olleetkaan aivan vielä nukkumassa. Sadetassu esimerkiksi vastusteli kovasti nukkumaanmenon suhteen ja väitteli siitä parhaillaan mestarinsa kanssa. En ihmettele yhtään, en itsekään saa unta, Mäyräpentu mietti itsekseen.
"Odotetaan hetki, että kaikki katoavat aukiolta", pieni kolli sihahti valkealle pesätoverilleen varmuuden vuoksi, vaikka tämä näyttikin jo pysähtyneen, ja sai sitten idean: "Kukaan ei saa huomata meitä! Leikitään, että ne ovat Koivuklaanin vakoilijoita, ja me Luolaklaanin päällikkö ja varapäällikkö salaista tehtävää suorittamassa."
Jääpentu
Mäyräpentu lähti hiipimään luolan suuaukkoa kohti, ja Jääpentu lähti hetken päästä seuraamaan. Kun kolli kääntyi luolan ulkopuolella ympäri, Jääpentu hölkkäsi tämän kiinni ja katsoi leirin aukealle, ettei kukaan vain näkisi heitä. Minttutäplä komentamassa Sadetassua nukkumaan, Marjajalka menossa pesäänsä...
Mäyräpentu
Tajuamatta että Jääpentu oli ensin luullut Mäyräpentua toiseksi, kolli tuhahti yhä hiukan loukkaantuneena, mutta ei puhunut siitä mitään. Sen sijaan pennun silmät alkoivat loistaa hiukan ja jännitys kipristeli vatsassa. Hipihiljaa Mäyräpentu lähti tassuttamaan kohti luolan suuta olettaen Jääpennun seuraavan perässä. Tästä tulee niin jännittävää, pentu mietti itsekseen ja kääntyi vasta luolasta pois päästyään katsomaan taakseen. Toivottavasti Jääpentu tulee, kuten lupasi!
Jääpentu
Jääpentu hätkähti, kun tajusi, ettei ääni kuulunutkaan Sadetassulle vaan Mäyräpennulle. Hän ponnahti ylös ja ravisti höyheniä turkistaan.
“Anteeksi”, naaras kuiskasi ja aivasti yhden pienen höyhenen nenästään. “Älä mene yksin! Minä tulen.”
Mäyräpentu
Mäyräpentu heilautti korviaan pettyneenä, kun Jääpentu ei suhtautunutkaan herätykseen suopeasti. Kyllä sinä vielä mielesi muutat, senkin karvapallo, kolli vannoi ja jatkoi tökkimistä pesätoverinsa varoituksesta huolimatta.
"Tule nyt! Siitä tulee hauskaa, kun kaikki nukkuu eikä kukaan tule käskemään meitä takaisin", Mäyräpentu suostutteli. "Menen muuten yksin!"
Jääpentu
Jääpentu näki painajaista Käärmekalliosta, kun joku tönäisi häntä. Ensin naaras ajatteli sen olevan vahinko, mutta hän tunsi sen hetken päästä uudelleen.
“Anna minun nukkua, Sadetassu”, Jääpentu mutisi, ja käänsi kylkeään.
Mäyräpentu
Pentutarhan lämpimässä kuopassa makaava Mäyräpentu haukotteli kerta toisensa jälkeen, mutta ei vieläkään saanut unta. Typerää, kolli ajatteli maatessaan siinä ja tuijottaessaan luolan harmaata kattoa, miksi pitää väsyttää jos ei kuitenkaan saa nukuttua? Haukotus toisensa perään kutitti pennun kurkkua, mutta vaikka silmiä piti kiinni, ei se auttanut mitään. Lopulta Mäyräpentu huokaisi ja kömpi varovasti ylös, ettei herättäisi ketään. Leirissä ei varmaan ole ketään hereillä. Mikä sen parempi aika seikkailulle siis? Kukaan ei voi käskeä takaisin pentutarhaan, pieni kolli järkeili viikset väristen jännityksestä. Ehkä voin herättää Jääpennun. Siispä Mäyräpentu kävi tuumasta toimeen ja tökki varovasti tassuillaan pesätoveriaan. "Jääpentu!" Mäyräpentu sihahti hampaidensa välistä ja esitti hetken nukkuvaa, kun parantaja Marjajalka tassutti luolan suuaukon ohitse. Naaraan mentyä Mäyräpentu loikkasi taas ylös ja tökki Jääpentua uudestaan.
"Mennään seikkailemaan leiriin!"